Mitä kuuluu Savonian PLE:lle v.2018


No, mitäs muutakaan kuin pelkkää hyvää 🙂

Tässähän voidaan kohta jo juhlia PLE:n 10-vuotis taivalta.

Terveysalalla kaikilla opiskelijoilla on oma PLE käytössä. Lisäksi TEHTY -tehokkaasti työelämään hankkeessa on kehitetty PLE-käytäntöjä eteenpäin ja niihin on lisätty nyt myös Open Badgeja eli osaamismerkkejä.

Terveysalan opetussuunnitelmiin lisättiin PLE, niin että ensi syksystä lähtien kaikki aloittavat opiskelijat laajentavat PLE:ään niin, että he lisäävät henkilökohtaiseen oppimisympäristöönsä harjoittelujaksojen ohjauksen lisäksi puolivuosireflektiot ja video-CV:n, työkokemukset, opinnäytetyön, ammatillista osaamista tukevat harrastukset sekä verkostot. Lisäksi opiskelijat hakevat erityisosaamisestaan osaamismerkkejä PLE:hen liitettäväksi. Tarkoituksena on myös lisätä visuaalisuutta entistä enemmän.

MOODLE vs. PLE?
PeLE-projektin loppuseminaarissa väläyttelin ”Moodlen hautajaiset” -ajatuksia, mutta Moodle on täysin voimissaan vielä. Kasvanut ja kehittynyt. MUTTA KUINKA KAUAN?  Savonian muotoilun koulutusohjelmassa kokeillaan PLE:tä ensi syksystä alkaen ja tarkoituksena on, että opiskelijat palauttaisivat myös oppimistehtävänsä sinne.  Onko siis kuopan kaivaminen Moodlelle aloitettu?

Ks. myös tämä: https://blogi.savonia.fi/uuttaluomassa/2018/03/05/taistelua-oppimisalustoista-voittaako-joustavuus-selkeyden/

Ilolla ja innostuneena, Aija
Tehty-hankkeen projektipäällikkö

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s